sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

HSL-uutisia ja kutsu Pääsiäisturnaukseen

Mm. Shakkiareenan operatiivista toimintaa hoitavan Helsingin
Shakkiliiton vuosikokous pidettiin 21.3. muutostuulien puhaltaessa:

HSL:n uusi puheenjohtaja on nyt Juha Sundelin.

Varapuheenjohtaja on jatkossa Sauli Tiitta ja shakki-isäntä Petteri Paronen, joiden tehtävistä päätettiin hallituksen ns. järjestäytymiskokouksessa.

Shakkifoorumin uutinen HSL:n vastuujaosta

KäpSK:sta HSL:ssa jatkavat Kimmo Telenius hallituksen sihteerinä, Tapio Nupponen toiminnantarkastajana ja Pekka Pietinen varatoiminnantarkastajana.


Kiirastorstaina KäpSK:ssa ei pelata, mutta



Shakkiareenalla pelataan:

Pääsiäisturnauksen kilpailukutsu

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Mestaruusturnauksen kärjessä Pulli, Lindqvist ja Kangas


Torstaina pelattiin kerhon mestaruusturnauksen 5. kierrosta:

Lauri Kangas - Tapio Nupponen   1-0
Juho Kallio - Visa Varila   1-0
Timo Toivola - Olli Marttila   0-1
Lasse Lindqvist - Kai Oksanen   1-0
Kimmo Telenius - Pasi Hiisiö   1-0
Juha Varila - Eero Patola   siirtyy


Kilpailun kärkitrio on pelannut toistaiseksi tappioitta  3½ / 4 


 KM 2015






Toisten kiire on kiireempi kuin toisten...

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Pekka Pietinen voitti maaliskuun nopean shakin

Shakin tulevaisuus ?


Torstaina pelatun nopean shakin viimeistä edeltävän osakilpailun kuittasi vapaakierroksesta huolimatta nimiinsä Pekka Pietinen (5 p.) ennen sarjakilpailun piikkiin kahden pinnan turvin kivunnutta Tapio Nupposta.

Sarjakilpailun tilanne ennen viimeistä osakilpailua.






Tulokset 19.03.2015


10'+5''/s

1 2 3 4 5 Pist. Bh. Tpist.
1 Pekka Pietinen XX 1 5M 1 2V 1 3M 1 7M 1 5
12
2 Tapio Nupponen 8V 1 4M 1 1M 0 7V 1 5M 1 4
10
3 Pasi Hiisiö 7M 1 6V ½ 5M ½ 1V 0 9M 1 3 13 8
4 Matti Mäkinen 9M 1 2V 0 7M 0 XX 1 8V 1 3 11,5 6
5 Aleksi Juvonen 6M 1 1V 0 3V ½ 9M 1 2V 0 15,5 5
6 Visa Varila 5V 0 3M ½ 9V 1 8M 0 XX 1 11 4
7 Matti Pulli 3V 0 8M 1 4V 1 2M 0 1V 0 2 17 3
8 Olli Marttila 2M 0 7V 0 XX 1 6V 1 4M 0 2 14 2
9 Juha Varila 4V 0 XX 1 6M 0 5V 0 3V 0 1
1



Kisasivut
Vain MM Hou Yifan puuttuu?!?



Vuosikokous Shakkiareenalla LA 21.3.
Seniorien HM 2015

lauantai 14. maaliskuuta 2015

JSM:n päätöskierros: voitto nosti Käpylän lohkon kolmoseksi






Käpylän ykkösjoukkueen kausi päättyi runsasmaaliseen otteluun ja voittoon, joka nosti edarimme ylivoimaisen voittajan Kymen Shakin jälkeen huipputasaisen lohkon kolmanneksi.
Tulos lienee kaupunginosaseuran pitkän historian paras, joten Onnittelut
kaikille asiaan myötävaikuttaneille ovat paikallaan! Jos nyt ei aivan liigapaikasta ryhdytä uneksimaan niin kolmannesta joukkueesta kaudelle 2015-16 kuitenkin?




1. Divisioona lohko B

KäpSK - MikkSK    4-3

Holopainen Timo               - Chernyak Viktoria             0-1
Honkanen Marko                - Korhonen Pasi                 ½-½
Calonius Mikael               - Korhonen Aki                  1-0
Koskimaa Esko                 - Mynttinen Henri               0-1
Pietinen Pekka                - Manninen Harri                1-0
Agopov Vladimir               - Väkimies Juha                 1-0
Suominen Antti                - Hytönen Timo                  0-1
Kallio Juho                   - Marttinen Jussi               1-0


1. Divisioona lohko B, lopputulokset

KymS            7   6  1  0   24 - 10  13
-----------------------------------------
JoeSK           7   4  0  3   19 - 14   8
KäpSK           7   3  1  3   21 - 21   7
I-HSK           7   3  1  3   19 - 19   7
HSK 2           7   2  2  3   18 - 20   6
MikkSK          7   3  0  4   13 - 19   6
-----------------------------------------
LahS            7   2  1  4   13 - 21   5
EtVaS 2         7   1  2  4   17 - 20   4


JSM 2014-15 Summa summarum

Käpylän ykkösessä pelasi kauden aikana 13 eri pelaajaa, joista kolme urakoi kaikki matsit 
Kumulatiivista numerofaktaa n. pöytäjärjestyksessä:

Timo Holopainen  3/7
Jukka-Pekka Haapasalo ½/2
Marko Honkanen  1/3
Mikael Calonius  2/6
Esko Koskimaa  3/7
Pekka Pietinen  3½/6 (58%)
Vladimir Agopov  1½/3  (50%)
Antti Suominen  4/7  (57 %)
Juho Kallio  2½/3 (83%)
Ilpo Tiihonen  3/4  (75%)
Janne Nurmela  3/5  (60%)
Eero Patola  1/2  (50%)
Heikki Ahokas  0/1

Antti voitti Käpylän maalipörssin.
Valokuva: Toivo Pudas


Juho oli pistepörssin %kingi.

Ilpo (vas.) oli tehopörssin kakkonen.
Valokuva: Timo Munukka

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Matti Pulli mestaruusturnauksen kärjessä

Matti (oik.) on pelannut 3½/4  - ja keulilla...
Kerhon mestaruusturnaus eteni kuluneen viikon aikana
viiden ottelun verran:

Lauri Kangas - Eero Patola   1 - 0 

Olli Marttila - Matti Pulli   0 - 1
Kai Oksanen - Timo Toivola   1 - 0
Eero Patola - Juho Kallio   1 - 0
Visa Varila - Lauri Kangas   0 - 1
Tapio Nupponen - Kimmo Telenius   siirtyy
Pasi Hiisiö - Lasse Lindqvist   siirtyy

Ennen kesätaukoa pelataan vielä kolme kierrosta - seuraava 26.3.

KM 2015


Laurilla oli mainio kahden pinnan
viikko. Valokuvat: Toivo Pudas
                             

      

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Ilpo Tiihonen voitti Garden vl-turnauksen B-ryhmän

Ilpo (vas.) voitti B-ryhmän tuloksella 4½/5
B-ryhmän tulokset



Garden viikonlopputurnaukseen osallistui kolmessa
ryhmässä 52 pelaajaa, joista 4 Käpylästä.

A-ryhmän voitti FM Pekka Köykkä, 4½/5.

B-ryhmää hallitsi myös ykkössijoitettu - KäpSK:n
Ilpo Tiihonen.



A-ryhmän parhaat Pekka ja Samu pelasivat tasan.
A-ryhmän tulokset



C-ryhmän kolmonen Pasi ehti seurata
myös naapureiden peliä.

C-ryhmän tulokset


C-ryhmän voitti Vesa Nukarinen.


Valokuvat: Toivo Pudas

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Maaliskuun blixt Janne Nurmelalle




Pikapelin 3. etappiin ehti mukaan vain 5 pelaajaa, jotka turnasivat tuplaround-robinin.
Janne Nurmela taipui vain yhteen tasapeliin ja jatkaa myös sarjakilpailun kärjessä.


Sarjakilpailun tilanne







Tulokset 5.3.2015



















Sija Nimi SELO 1 2 3 4 5 Pts SB Tpts
1 Nurmela Janne 1879 * * ½ 1 1 1 1 1 1 1 22,50 8
2 Nupponen Tapio 1835 ½ 0 * * 0 1 1 ½ 1 1 5 13,50 6
3 Toivonen Aulis 1844 0 0 1 0 * * 1 0 1 ½ 9,25 4
4 Mäkinen Matti
0 0 0 ½ 0 1 * * 1 1 7,00 2
5 Ahola Eetu U 10 1389 0 0 0 0 0 ½ 0 0 * * ½ 1,75 1


Mestaruusturnauksen rästipelissä Lasse Lindqvistin ratsu & piispa tupsahtivat Kimmo Teleniuksen linnoitukseen kuin faksi entiselle pääministerille ja Lasse siirtyikin jakamaan turnauksen piikkipaikkaa käytännössä alle 20. siirron.